Ilotulittamisen surusta

Tykinjyskyjä, noita kasariajan vuodenvaihdeilottelun tunnusmerkkejä kun ammuttiin, aina toisinaan menetettiin sormia. Yhdellä hepulla meni pikkukiinalaisten kanssa useampia nakkeja, kun se jatkoi tulitteita dynamiittinallilla.

Sitten tulivat roomankynttilät ja raketit, ja sormet vaihtuivat silmiin. Sormet olivat tavallisesti omia, silmät usein sivullisten. Tulittamista rajoitettiin, suojalaseja ryhdyttiin tyrkyttämään ja jopa käyttämään, ja silmävammat alkoivat vähentyä. Viime vuodenvaihteessa kirjattiin ennätysmäisen vähän silmäpotilaita.

Nyt kun sormet pysyvät käsissä ja silmät päässä, huokaistaan helpotuksesta. Tulittaminen tuntuu turvalliselta.

Mutta ei se ole. Vuosi sitten pelkästään Helsingissä kirjattiin 39 ilotulitteiden aiheuttamaa tulipaloa. Vuosaarelaisella parvekkeella paloivat raketin sytyttämät kalusteet, mutta asukas ehdittiin onneksi pelastaa. Myös Espoossa paloi parveke. Ja kokonainen päiväkoti.

Jos olisin Suomen kuningas, kieltäisin harrastetulittamisen kokonaan ja tekisin siitä luvanvaraista. Sillä säästyttäisiin monelta murheelta. Murheelta, jota aiheutuu sivullisille, mutta jota voi aiheutua myös tulittajille ja heidän perheilleen.

???????????????????????????????Kun isipappa juhlallisessa mielentilassaan antaa alaikäiselle rakettipussin ja omistajan elkein lupaa vastata kaikesta, hän ei ehkä tiedäkään, mistä kaikesta hän lupaa vastata. Esimerkiksi siinä tapauksessa, että omalle pikku kullannupulle tulee mieleen ampua raketti päiväkodin ikkunasta ja miljoonan euron arvoinen päiväkoti palaa maan tasalle.

Korvausvastuu alkaa tavallisesti 12-vuotiaasta, joten raketin ampuneelta teiniltä voidaan vaatia vahingonkorvausta aiheuttamastaan vahingosta. Vaikka todellisessa elämässä korvausta yleensä sovitellaankin, todellinen rahallinen seuraus voi olla hyvän auton tai jopa pienen asunnon verran. Vanhempien ei ole tätä pakko maksaa vaan he voivat odottaa lapsensa varttumista työelämään, mutta jos lupaa vastata kaikesta, sanansa pitävä myös maksaa. Valvontavelvollisuuden laiminlyönnistäkään ei taida päästä pelkällä tukkapöllyllä.

Ja kun minä en ole kuningas enkä siten Suomen virallinen ilonpilaaja, olkaa te isipapat perheenne surunpilaajia ja kantakaa vastuunne ennen kuin junioriväkenne ampuu itsensä ja perheensä vuosikautiseen velkavankeuteen.

Vastuullisuutta lähettäisin myös sille tämän kylän isipapalle, jonka juniori ampui raketin kesken tämän blogin kirjoittamisen. Kolme vuorokautta ja 22 tuntia ennen sallittua aikaa.

Niko Satto
Vahingontorjuntapäällikkö

Iik, kakkonen!

Mitä? Kakkonen – voi ei. Mikä meni mönkään, kun asiakas antoi tyytyväisyyskyselyssä minulle arvosanaksi kakkosen? Järjestelmästä näen, että asiakas oli törmännyt autollaan poron kanssa. Olen ensipuhelussa luvannut asiakkaalle, että vahinko korvataan – tietysti. Korjauslaskun olemme maksaneet parissa viikossa eli korjaus on tehty nopeasti.

Tartun puhelimeen ja soitan asiakkaalle.

”Emme selvästikään ole onnistuneet korvausasiassasi hyvin. Haluaisin kovasti tietää miten voimme jatkossa onnistua parhaalla tavalla.”7295dac361404a72a0d6548d39176e67
”No kun halusitte lunastaa auton.”
”Ahaa, mutta huomasin, että se kuitenkin korjattiin.”
”Niin, kun halusin. Te olisitte kuitenkin korjanneet sen ja saaneet autosta hyvät rahat itsellenne. Enhän minä voi sille mitään, että korjaamo on kallis.”
”Tosi harmi, että tästä jäi paha mieli – se ei ole missään nimessä tarkoitus. Yleensä asiakkaat nimenomaan haluavat, että auto mieluummin lunastetaan, silloin kun vakuutuksessa on tuo lunastusturvakin.”
”No enhän minä vielä ole aikeissa vaihtaa vakuutusyhtiötä.”
”Se on ihana kuulla. Mitenkäs se ruska? Taitaa juuri nyt olla teillä parhaimmillaan…”

Puhelu päättyi mukavissa tunnelmissa.

Oi voi. Miten vältän tällaiset kakkoset jatkossa? Tähtään aina täysiin viitosiin. Haluan todella auttaa, yllättää asiakkaat positiivisesti ja tehdä heistä helpottuneita korvausasiakkaita. Onneksi sain kertoa tälle asiakkaalle, että välitän hänestä. Oikeasti. Ja onneksi hän lupasi jatkossakin olla asiakkaamme.

Lopputulos oli asiakkaan kannalta hyvä. Siinä välissä epäilys vakuutusyhtiön tarkoitusperistä aiheutti huolta. Emme edes korjaa ja myy lunastettuja autoja vaan ne myydään Autovahinkokeskuksen kautta tai romutetaan. Lopputulos on kaikkien kannalta hyvä. Saamme vielä uuden mahdollisuuden ja osaamme ensi kerralla esittää asian paremmin.

Tänään on ropissut täysiä pisteitä. Jes, vitosia! Yksi asiakkaan kommenteista on lyhyesti ”A+++”. Olen tulkinnut asiakkaan tarpeen oikein ja palveluni on ollut hänen toiveidensa mukaista – ehkä nopeaa, ehkä empaattista, ehkä ylitin odotukset.

Meistä jokainen odottaa avun ja oikean korvauksen lisäksi eri asioita. Se on tämän työn ja elämän suola. Ihmiset. Herkällä korvalla kuulee: ahdistaako, pelottaako, ärsyttääkö, onko kiire? Yleensä tulkinta menee nappiin ja saan annettua korvauspalvelun oikeilla sävyillä. Joskus tilanne on niin vakava, että itselläkin on kyyneleet silmissä.

Välillä asiakasta on helppo auttaa. Mietin koko ajan miten asiakas saa helpoiten hoidettua ajoneuvonsa kuhmut ja naarmut. Kaiken maallisen lisäksi asiakkaan tunteiden huomioiminen on supertärkeää.

Mia Hiirsalmi
Autokorvauspalvelun ammattilainen suurella sydämellä

Anarkismi ampuu omaan jalkaansa

Itsenäisyyspäivän luokkaretkihuliganismia on käsitelty monelta kantilta. On tuomittu, on verrattu sotaveteraaneihin ja onpa ruvettu keräämään vastarintaliikkeen vastarintaliikettäkin.

Tämä juttu ei ota kantaa oikeutukseen. Tämä juttu kertoo huliganismin puolustajille, kuka tästä kaikesta eniten kärsii.

Suomalaisen lainsäädännön perusperiaate on, että se, joka vahingon aiheuttaa myös korvaa. Ilkivallan verhoaminen yhteiskunnallisen sanoman viittaan ei muuta tätä periaatetta. Yhteiskuntaelitismin vastaisena mielenilmaisuna rikottu ikkuna on vahingonkorvausvastuun näkökulmasta rikottu ikkuna.rikottu_ikkuna_filtteri

Parin sadan mielenosoittajan joukosta on tietenkin vaikea tunnistaa yksittäisiä vahingonaiheuttajia. Paitsi siinä tapauksessa, että laittaa tunnistettavat vaatteet ja ikuistuu kuviin sekä syöksemässä pyörätelinettä näyteikkunasta että toisena hetkenä vain virnistelemässä kameralle.

Valtaosa vahingoista jää selvittämättä, ja ne korvataan vakuutuksesta. Edellyttäen tietysti, että vahingonkärsineellä on sellainen. Näyteikkunan vahingot korvataan liikkeenharjoittajan vakuutuksesta, auton peili puolestaan autoilijan vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta.

Ja viimeistään tässä vaiheessa anarkisti hieroo käsiään ja nauraa pujoonsa. Hehheh, siitä sai iso ja ilkeä vakuutusyhtiö osansa. Vahingonteko pääsi maaliinsa.

Mutta ei.

Vaikka luokkaretkihuligaani niin luulisi, meillä vakuutusyhtiöillä ei ole pohjatonta lähdettä, josta pulppuaa korvausrahaa. Vakuutustoiminnan perusmekanismi on yhä sama kuin vuonna 1347, kun Maunu Eerikinpoika sääti lain keskinäisestä paloavusta. Kaikki vakuutuksenottajat keräävät rahaa yhteiseen pottiin, tässä tapauksessa vakuutusyhtiöön, joka hoitaa potista korvaukset niille, joille vahinkoja on sattunut. Jos vahinkoja sattuu niin paljon, että rahat eivät riitä, yhtiöt joutuvat keräämään sitä lisää.

Luokkaretkihuligaani ei masennu tästäkään takaiskusta. Vakuutusmaksujen korotushan ei koske sitä, jolla ei ole mitään vakuutettavakaan.

Mennään siis ravintoketjussa pykälä eteenpäin. Parturikampaaja, ruokakauppias ja apteekkari, joiden ikkuna särjetään, joutuvat maksamaan vakuutuksestaan omavastuun. Sen lisäksi vahingosta aiheutuu muutakin harmia ja ylimääräistä työtä. Parturikampaaja nostaa hintaa parilla eurolla, ruokakauppias tasaa kulun korottamalla ihan vähän jokaisen elintarvikkeen hintaa ja apteekkarikin joutuu hiukan tarkistamaan hintalappujensa sisältöä.

Yhtenä arkipäivänä luokkaretkeläisen puolustama työtön ja hänen vastustamansa eliitin edustaja käyvät asioilla. Työtöntä todella harmittaa kun hinnat ovat nousseet, kun viereisellä kasalla oleva eliitin edustaja, jolla on hyvä palkka, kuittaa laskun silmää räpäyttämättä.

Anarkismi on ampunut itseään jalkaan.

Niko Satto
Vahingontorjuntapäällikkö

Voi elämä!

Seurasin sivusta eräällä lentomatkalla lentoemännän ja kahden suurikokoisen matkustajan kovaääniseksi yltynyttä keskustelua penkkien välisen tilan ahtaudesta. Isot äänet nousivat, kun kaksi peräkkäisillä käytäväpaikoilla istunutta kookasta herraa yritti syödä lounastaan. Edessä istuvan kallistettua penkkiään saadakseen kauhottua aterian suuhunsa, ei takana kärvistelevä ruokailija saanut enää pöytäänsä esille lainkaan. Ja meteli oli valmis, kun lentoemäntä kohteliaasti kertoi, että kummankin olisi pitänyt ostaa lennolle kaksi paikkaa.949c696824674d4e8ff6bca7dae7e5db

Sama asia toisesta näkökulmasta tuli vastaan, kun luin puhuvan vaa’an prototyypistä, jota joku opiskelijaporukka oli kehitellyt – tässä vaiheessa kai vasta huvikseen. Se kiitteli aplodeilla ja fanfaareilla, kun painoindeksi oli 25 tai alle, ja surumusiikilla, kun indeksi alkoi hipoa yli kolmenkymmenen lukemia.

Kolmas kolahdus tuli, kun polvivaivainen, ylipainoinen tuttuni kertoi vähän harmistuneena, ettei saa lääkäriään suostumaan leikkauspuuhiin. Vastaanotolla oli kuulemma vaadittu, että hänen olisi pitänyt ensin pudottaa viisi prosenttia painostaan osoittaakseen motivoituneisuutensa polven rasituksen pienentämiseen.

Jäin miettimään, voiko tulevaisuudessa terveyspalveluihin liittyvissä vakuutuksissa olla vakiovaatimuksena kehonkoostumusmittaus? Rasittaisiko vakuutusmaksu kukkaroa enemmän, jos rasvaprosentti hipoo suositusten ylärajoja? Mielenkiintoista on myös se, nähdäänkö korkea verenpaine aina terveysriskinä, kun tauti on olemassa, vaikka se pysyisikin aisoissa sopivalla lääkityksellä?

Onko siis elämäntapojen tai niiden seurausten, elopainon tai muiden inhimillisten tunnuslukujen kysyminen muodostumassa ajan myötä rutiiniksi eri toimijoilla? Miten kukin meistä siihen sitten suhtautuu? Hyväksymmekö Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmassakin esiin tulleen ajatusmallin, jonka mukaan itsestään huolehtiminen on velvollisuus myös muita, ainakin läheisiään kohtaan eikä vain oma yksilöllinen valinta?

Rajojen asettaminen tällä alueella on todella vaikeaa. Lentomatkustajan painorajat voidaan ehkä teknisillä laskelmilla hakea niin, että suuri yleisö voi ne periaatteessa hyväksyä, mutta vyötärönympärys taitaa silti vaikuttaa enemmän ruokailumukavuuteen lennolla. Jos lentolippua ostaessa minulle ojennettaisiin mittanauha, voi olla, että lippu jäisi ostamatta. Puhuva vaaka on jo niin kornia, että siitä varmaan irrottaisin patterit heti ensimmäisen viikon jälkeen, mutta kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen aviopuolisolle hiljalleen muodostuva kaksoisleuka tai muhkea masu ovatkin jo harmaalla alueella.

Riitta Haapanen
Projektipäällikkö