Talvisotani unta vastaan

Muistan talven 2015 koko loppuelämäni. Useistakin syistä, mutta niistä tärkein on lapseni, joka syntyi vuoden pimeimmällä hetkellä ja muutti hetkessä kaiken ympärillämme. Vauva-ajan alussa olin kuitenkin pohjattoman väsynyt. Ensimmäiset kolme kuukautta ruokin pulloa intohimoisesti vihaavaa vauvaani päivin ja öin kahden, kolmen tunnin välein, ja päivisin tämä pieni ihmisen alku sai nukuttua ainoastaan liikkuvissa vaunuissa. Joten me ruokailimme ja kävelimme. Ja kävelimme. Ja ruokailimme.

Ankarissa oloissa ihminen tunnetusti keksii selviytymiskeinot, ja näin kävi myös minulle. Toimivimmaksi reseptiksi valveilla pysymiseen osoittautui päivisin kahvi ja öisin älypuhelimen sinisen kelmeä valo. Yön pimeinä tunteina lasta ruokkiessani käänsin puhelimen taustavalot ääriasentoon ja annoin netin viedä.

Two cute tiny baby feet wrapped in a blue-green aqua knitted blanket.

Öiseen aikaan nyytti sylissäni ehdin suunnitella esimerkiksi lapsen nimijuhlat, saada yliannostuksen juoru-uutisia, perehtyä vaaleihin ja pyöriä loputtoman paljon sosiaalisessa mediassa. Puhelimen valo ja netti pitivät minut hereillä ja näin jälkeenpäin ajatellen ehkä myös suunnilleen täysjärkisenä. Ainakin öisin tunsin kuuluvani maailmaan, jossa tapahtuu muutakin kuin, noh, kävelyä ja ruokailua.

Päivät pidentyivät pikkuhiljaa, ja valon lisääntyessä myös epäinhimillinen kahvi-älypuhelin-marathon hellitti. Kevään tullen en miettinyt enää ihan jatkuvasti, miten ja missä olisi ihaninta nukkua. Kesällä opimme nukkumaan yöt, ja syksyllä hyvästelimme jatkuvan univajeen. Emme jääneet häntä ikävöiden kaipaamaan.

Valvottu talvi opetti minulle, miten pysyä valveilla, kun tarve vaatii. Samalla se kuitenkin opetti, miten toimia, jos tähtää päinvastaiseen lopputulokseen, eli uneen. Nykyään en enää surffaile älylaitteilla sängyssä ennen nukkumaanmenoa, ja jos herään yöllä, en katso aikaa puhelimen näytöltä, tai ylipäätään mistään. Kahvia sen sijaan kuluu edelleen, mutta sen aika on aamulla. Aamiaisen kera, useimmiten hyvin nukutun yön jälkeen.

http://if.fi/offlineaika

Mari Huotari
Viestintäpäällikkö

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s